Sain esikoiseni 15.12.2018, poika syntyi 10 päivää yli lasketun ajan, käynnistettynä.
Odotusaikani ei ollut ihana vaan täynnä särkyjä ja kipuja, jonka vuoksi olin usein vuoteen oma. En ikävöi raskausaikaa enkä varsinkaan sitä mahaa. Äläkä ymmärrä väärin, en ole katkera tai vihainen raskausajasta!
Ja nyt lapseni ollessa 3 kuukautta vanha, myöskään ensimmäiset vauvakuukaudet ei ole ollut helppoja. Äitiinsä tullut, poika parka.
Haluan jakaa synnytystarinani minkä kirjoitin muistiin yhtenä iltana imettäessäni lastani.
15.12.2018
Klo 16.10 taidettiin puhkaista kalvot ja laitettiin pinni lapsen päähän mittaamaan sydänääniä. Pinni ärsytti vauvaa niin että sisällä alkoi mahdoton pyöriminen, kätilöt ihmetteli jatkuvasti miten voi olla mahdollista että lapsi liikkuu niin paljon! Mielessäni oli mielikuva, että lapseni pyöri ympyrää lantion sisällä. Tai siltä se tuntui. Liikkeet sattuivat kovasti.Puhkaisun jälkeen omat supistukset lähtivät hienosti käyntiin, kivuliaina ja säännöllistyivät nopeasti. Yritin lievittää oloa jumppapallolla mutta lapsen sydänäänet alenivat joten minun käskettiin käydä vuoteelle kontilleni, tämä paransi käyrää kyllä mutta pinni antoi myös useasti väärää tietoa hurjasti liikkuvan lapsen takia. Pinni jouduttiin laittamaan uusiksi ja lopuksi laitettiin vatsan puolellekin anturi kun pinni ei antanut tietoja.
Joudun olemaan paljon paikallani joko kylkimakuulla tai kontillani sydänäänten takia.
Paikoillaan pysyminen oli kammottavaa ja sain happimaskin helpottamaan minun ja vauvan oloa.
Jossain vaiheessa sain liikkua ja supistusten teho oli aivan järkyttävä ja pyysin lääkettä, sain kahteen kertaan kohdunkaulapuudutuksen mikä lievitti hetkellisesti kipuja ja kohdunsuu pääsi avautumaan hienosti.
Huusin supistusten aikana paljon, en täyttä kurkkua vaan enemmän valitusta ja ulinaa. Miehen "muista hengittää" kehotukset vituttivat kun supistus oli huipullaan.
Yritin itkeä mutten pystynyt, oksensin.
Minua alkoi ponnistuttamaan epätoivoisesti ja tahattomasti aloin ponnistaa tietämättä saiko vielä ponnistaa, aiemmalla tutkimuksella olin avoin mutta kohdunsuulla oli vielä "lippaa".
Ponnistin tahattomasti ja huusin anteeksi sitä.
Sydänäänten takia taas olin polviseisonnassa ja ponnistustarve oli kamala.
Viimein sain ponnistaa mutta minut pyydettiin puoli-istuvaan. Synnytyksen alussa pyysin nimenomaan ettei puoli-istuvassa oltaisi.
Luultavasti vauvan hyvinvoinnin takia ponnistusasento oli tämä jos kätilöt joutuisivat auttamaan hänet maailmaan leikkauksella tai muulla operaatiolla.
En tuntenut supistuksia tai ponnistuksentarvetta tässä asennossa. Tunsin vain kamalan paineen ja ponnistin sitä tunnetta kohti aika sokkona. Ponnistin silloin kun kuvittelin supistuksen olevan tuloillaan, voimani olivat todella loppu. Jalat olivat hapoilla ja tunsin miten en jaksa ponnistaa. Puskin kuitenkin tästä läpi ja joka ponnistuksella pyrin kynnysten yli. Näin mielessäni nämä kynnykset minkälaisina ne alakerrassa tunsin, iha kuin vauvan olisi päästävä synnytyskanavassa jonkin kalvon tai kynnyksen yli. Jokainen kynnys tuntui erilaiselta.
Ponnistusvaiheessa kohdunkaulapuudutus oli hiipunut joten tunsin hyvin vauvan etenemisen. Voimani oli tosi lopuilla mutta puskin ja puskin ja tuntui että happi loppuu.
Pidin aika pitkiä hengitystaukoja, kuulin kätilöiltä synnytyksen jälkeen kuinka he suunnittelivat että laittavat oksitosiinin tehostamaan supistuksia kun ponnistin niin harvaan. Kuitenkin aloin työstämään aktiivisemmin yli väsymyksen ja kivun ja kynnysten.
"haluatko kokeilla päätä" EN!
Ponnistin lujaa jolloin kätilö leikkasi episiotomian jonka jälkeen ponnistin ja kätilö käski lopettamaan ja hengittämään pää oli ulkona ja poika molskahti ulos. Isä pärskähti itkemään ja poika myös, sain lapsen miltei heti paidan alle ja tunsin että nyt pitää itkeä mutta en pystynyt.
Lapsi parkui ja hellittelin häntä. Pää oli suippo, pitkä matka synnytyskanavassa muokkasi pojastamme tonttupojan. Isä suukotteli ja kehui ja itki. Olin hämmentynyt. Ja väsynyt, loppuaika menee aika utuisena.
Jälkioperaatiot alakerrassa kesti pitkään ja se oli kaikista epämiellyttävintä, vaikka sain puudutteen tunsin loppuompelut.
Poikamme syntyi 15.12.2018 klo 23.28, paino 4666g, 55cm pitkä ja päänympärys 37,5cm.
6päivää kestänyt latenssivaihe päättyi minun valitusten ja pyyntöjen kautta käynnistyspäätökseen, lapsivettä ei enää ollut kuin ylhäällä pieni alue. Synnytyksessä huomattiinkin lapsiveden olleen vihreää ja istukkakin oli vauvan puolelta vihreä. Istukka oli valtava, yli 800g.
Vauva sai lisähappea, sokeriseurantaa ja crp koholla 27.
Teksti on sekava ja hassusti jaoteltu, kuten ajatuksenikin olivat tuolloin.
 |
Kotiutumisaamu |
